Kysely: Kotitalousvähennyksen kutistamisella isompi vaikutus remontteihin kuin suomalaiset olisivat uskoneet
Stark Suomen teettämästä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 –kyselytutkimuksesta käy ilmi, että kotitalousvähennyksen pienentämisellä on isompi vaikutus remonttien teettämisinnokkuuteen kuin suomalaiset arvioivat vuotta aiemmin.
Suomalaiset remontoivat ja rakentavat -tutkimus tehdään vuosittain, ja tämän vuoden tutkimuksessa 44 prosenttia suomalaisista kertoo kotitalousvähennykseen tehdyn muutoksen vaikuttavan heidän suunnittelemiensa remonttien teettämiseen. Viime vuonna vastaajista 35 prosenttia arvioi teettävänsä vähemmän remontti- tai rakennusprojekteja, jos kotitalousvähennyksen pienennys toteutuu.
Suurin osa tämän vuoden vastaajista sanoo tekevänsä itse enemmän seuraavassa remonttiprojektissaan kuin aiemmin (19 %). Erityisesti 18–29-vuotiaat (33 %) ja omakotitaloasujat (26 %) ilmoittivat tekevänsä itse enemmän. Pienemmän remontin teettää reilu kymmenes (12 %) vastaajista. Vain alle kymmenesosa vastaajista oli ennakoinut kotitalousvähennyksen kutistumista teettämällä remontin jo viime vuoden puolella.
“Tutkimukseen osallistuneista vain neljäsosa ilmoitti, ettei nykyinen asunto ole lainkaan remontoinnin tarpeessa. Siihen nähden on huolestuttavaa, että kokonaan remontin aikoo jättää tekemättä 14 prosenttia suomalaisista kotitalousvähennyksen pienentymisen vuoksi. Korjaustarve ei kuitenkaan poistu, vaan kertyy korjausvelaksi. Tällä voi olla isoja vaikutuksia suomalaisten asuntojen ja talojen kuntoon sekä niiden arvon säilymiseen”, Stark Suomen toimitusjohtaja Harri Päiväniemi sanoo.
Epävarmuus lykkäämässä remontteja
Kotitalousvähennyksen pienentämisen lisäksi muuttunut korkotaso, pelko työttömyydestä ja yleinen epävarmuus maailmanpoliittisessa tilanteessa ovat vaikuttaneet suomalaisten remontointisuunnitelmiin viime vuosina. Tämän vuoden tutkimuskyselyssä 45 prosenttia ilmoitti taloustilanteen vaikuttaneen remontti- ja rakennusprojekteihin.
“Päätös pienentää kotitalousvähennystä osui todella huonoon ajankohtaan, kun kuluttajaluottamus on heikko ja ilmassa paljon epävarmuustekijöitä. Nyt kaivattaisiin nimenomaan piristysruisketta rohkaisemaan ihmisiä, joiden remontointi- ja asunnonvaihtotarve ovat patoutuneet”, Päiväniemi toteaa.
“Remonttien lykkääminen on ymmärrettävää, mutta ei ongelmatonta. Mitä pidempään korjausvelkaa kertyy, sitä isompana se todennäköisesti rysähtää päälle ja kustannukset voivat lopulta olla korkeammat kuin ne olisivat olleet aiemmin”, Päiväniemi muistuttaa.
Rakentamislain tuoma pienten rakennusten rakennuslupakäsittelyn keveneminen on tervetullut uudistus, mutta sen vaikutus ei riitä nopeuttamaan alavireisen rakentamisen ja remontoinnin käynnistymistä, millä olisi valtava merkitys toimialan yrityksille ja työpaikoille.
Alan kannalta valon pilkahdus on se, että noin kolmasosa (31 %) aikoo seuraavassa rakennus- tai remonttiprojektissa käyttää ammattilaisten palveluita saman verran kuin tähänkin asti.
Stark Suomen teettämä Suomalaiset remontoivat ja rakentavat 2025 -kyselytutkimus toteutettiin Bilendi Oy:n ylläpitämässä M3 Paneelissa tammikuussa 2025. Siinä selvitettiin tuhannelta 18–76-vuotiaalta suomalaiselta remonttitarpeista, mielipiteitä remonttitöistä ja rakentamissuunnitelmistaan. Otanta on kansallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.
Lisätietoja
Harri Päiväniemi, toimitusjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 040 643 1800
Satu Otala, viestintäjohtaja, Stark Suomi Oy, puh. 044 475 7483,
Tietoja julkaisijasta
STARK - reilusti rakentajan asialla
Olemme jokaisen rakentajan reilu ja luotettava kumppani, joka tekee työtään intohimolla ja tinkimättömällä ammattiylpeydellä. Meitä starklaisia on noin 1 000 ympäri Suomen, ja valtakunnallinen 27 myymälän verkostomme, jakelukeskuksemme sekä verkkokauppamme palvelevat ajasta ja paikasta riippumatta. Stark on osa Pohjois-Euroopan suurinta rakennustarvikeyritystä STARK Groupia.
Verkkokauppa: www.stark-suomi.fi/
Yhtiösivut: yritys.stark-suomi.fi/