Ampumahiihtäjä Suvi Minkkisen matka kohti Milano Cortinan olympialaisia on alkanut jo hyvän aikaa sitten. Jututimme hyväntuulista ja odottavaista Suvia ampumahiihdon maailman cupin kisarupeamalla Saksan Ruhpoldingissa. Näin hän kuvaili tunnelmia, valmistautumista ja tukijoukkojen tärkeyttä urallaan kohti 6.2. alkavia olympiakisoja.

”Hyvät fiilikset on. Kausi on mennyt kivasti, ja nyt viimeisille viikoille toivon ennen kaikkea, että saisin pysyä terveenä. Olympialaiset pyörivät tietysti mielessä. Odotan mielenkiinnolla. Aiemmat suurkisani osuivat korona-aikaan ja tunnelma oli kieltämättä aika mystinen. Muistan ajatelleeni, että mitä extraa näissä olympialaisissa oikeastaan onkaan.”

"Aloin pikkuhiljaa kypsyä sijoilla 20–30 kisaamiseen. Nyt kun tämä tason nousu tuli, on kaikki muuttunut itselle uudestaan mielenkiintoisemmaksi. Vietin viime kesän ja edellisen korkeaharjoittelussa Alpeilla. Sillä on ollut isoin vaikutus. Parannus tapahtui juuri kovempien maastojen kautta. Verrattuna Suomen olosuhteisiin muutos on ollut iso ja uskon, että aikaisempina vuosina en olisi ollut vielä valmis siihen. Nyt oli riittävän paljon perustaa ja pohjaa urheilijana. Väkisin puskeminen voi helposti johtaa loukkaantumiseen tai sairasteluun."

Kun yksi ajatus ei kanna etsin uuden näkökulman

”Harjoittelussa ja korkealle tähtäämisessä mulla tietyt jutut menee jaksoissa. On ollut joku johtoajatus, mikä buustaa ja motivoi. Se sama ajatus ei välttämättä jatkossa toimi, ja täytyy etsiä uusi tulokulma. Mutta henkisestikin on latauduttava, pidän sitä tärkeänä. Jos nyt vaikka nuori urheilija ajattelee urheilu-uraa ja pelkkä menestys motivoi, olen melko varma, että täällä oleminen voi olla tosi raskasta. Kyllä hommasta pitää nauttia muutenkin.”

”Mitalimielessä olen treenannut. Se on tuonut motivaatiota ja minusta on hieno tilanne, kun oikeasti pääsee kisoihin yhtenä siitä joukosta, joka taistelee mitaleista. En odota epäonnistumisia, vaan koen olevani aidosti yksi niistä, joille mitali on mahdollinen. Samalla tiedostan myös, että siellä kisaa 15–20 naista, jotka kaikki voivat onnistua.”

”Ehkä parhaiten Milano Cortinassa tulee pärjäämään nopein korkealle sopeutuja. Voi olla, että mitä kovemmassa kunnossa fyysisessä kunnossa on, voi erot näkyä herkemmin. Ammunta asettaa samankaltaisia haasteita kaikille - hengitysrytmin kanssa on pelattava korkealla enemmän.”

”Naisten joukkueen vakiotyypit ovat Venla, Sonja, Inka ja minä. Meillä on tosi hyvä tunnelma keskenämme ja pystymme buustamaan toisiamme parempiin suorituksiin. Hyvä tasapaino ja kepeys säilyy - onhan joukossamme kaksi nuorta naista uransa alkupäässä ja kaksi jo kokeneempaa.”

Kunnon ajoituksessa nojaan valmentajaan – pettymykset pyyhin pois realismilla

”Nojaan kunnon ajoituksessa valmentajani Mikko Viitasen osaamiseen. Kai itselläkin on käsitys asiasta, mut en ehkä osaisi mennä ihan niin täysillä, vaan sinne päin. Ihmettelin kauden alussa väsymystäni ja kysyin ”Ootsä ihan varma et mun täytyy olla näin väsynyt? Oli hän. Olemme yhteistyössä vuodesta 2015. Mikko tuntee tän kropan hyvin ja osaa rytmittää treenaamisen, ravinnon, levon ja palautumisen niin, että päästään eteenpäin. Ilman valmentajaani en olisi noussut tällaisiin tuloksiin. Varmaan olisin lopettanut jo aikoja sitten.”

”Isä on luonut minulle tätä vahvaa ammunnan pohjaa. Tärkeät tukijoukot ovat perhe ja ystävät, jotka piristävät ja vetävät maan pinnalle. Tavallaanhan elän tässä putkessa ja omassa kuplassani. Tiedän, että ne seuraa, mutta jos vaikka tulee voittoja, heiltä voi tulla joku aivan muuta asiaa koskeva tekstari. Se on jotenkin lohduttavaa ja maadottavaa. Ihmiset elää elämäänsä, en minä ole heidän jatkuva silmätikkunsa. Maailmassa tapahtuu paljon muutakin kuin mun ampumaura.”

”Pettymyksen hetkellä asiat jää tietty vähän päähän pyörimään, mutta oma valmentaja auttaa sitä jumia jumppaamaan. Moni tulee lohduttamaan epäonnistumisten jälkeen, mutta ajattelen, että kyllä asiat täytyy laittaa perspektiiviin, se  nyt oli vaan yksi kisa monien joukossa. Ei se tässä koko elämässä ole mitään.”

En ole koskaan ollut mikään haaveiljatyyppi

”Aloitin harrastuksen hiihtämisestä, pikkuveljeni oli ensin ampumahiihdon parissa. Kävin katsomassa ja sanoin iskälle, että  voisin tulla mukaan lajiin. Se näyttäytyi minulle haastavampana ja hauskempana kuin pelkkä hiihtäminen. Ampuminen tekee lajista mielenkiintoisen.”

”Kotiseura on Joutsan Pommi. Kun olin juniori, seuraa edustivat mm. isot nimet  Mika Myllylä ja Aino-Kaisa Saarinen – katsottiin ylöspäin kauden päättäjäisissä, kun nämä starat tuli paikalle.”

”En ole koskaan ollut mikään haaveilijatyyppi, en nuorena enkä nyt. Ajattelen, että haluan tehdä tätä niin kauan, ettei tarvitse kiikkustuolissa jossitella, jäikö jotain tekemättä. Tällaisia ajatuksia minulla oli jo 13–15-vuotiaana. En tietenkään ajatellut silloin jotain maailman cupia. Ensin mietin, olisipa kiva päästä takaa-ajoon, sitten olisiko mahdollista päästä pisteille, ja sitä rataa eteenpäin.”

”KTM opinnot eivät sinänsä estäneet mitään. Olen tavallaan aika hyvä sellaisessa oman aikani ohjelmoinnissa ja rytmittämisessä. Ajattelin, että voin urheilun ajaksi laittaa opinnot hieman sivuun, ja menihän valmistumiseen aikaa. Mutta kyllä nostan itselleni hattua, että sain sen tässä rinnalla läpi. Se varmasti hyödyttää mua myöhemmin tässä elämässä.”

”Nuorena minulta usein kysyttiin enkö pelkää, että menetän jotain nuoruudesta tai sitä, etten ole saanut juhlia tarpeeksi. Minusta se oli aina ihan hassu kysymys, sillä olen nauttinut tekemisestä enkä ole kokenut sitä menetyksenä.”

Kuvat: Jesse Väänänen