Kesätyöstä noutopihan esihenkilöksi - Johanna

Starkissa urapolku voi alkaa kesätyöstä, osa-aikaisesta työstä, noutopihalta tai muun tehtävän kautta, ja kasvaa askel askeleelta kohti uusia kiinnostavia vastuita ja tehtäviä. Syksyn sarjassa kerromme työntekijöidemme erilaisia uratarinoita. Lue, miten innostus oppia, kehittää omaa osaamista ja tarttua tilaisuuksiin voivat tuoda työhön uusia tuulia ja avata mahdollisuuksia.
Johanna tuli aikanaan Starkiin työharjoitteluun ja jatkoi kesätöissä. Hän oli sen jälkeen jonkin aikaa töissä muualla, mutta palasi Starkiin kokoaikaisen myymälämyyjän työhön toiseen toimipaikkaan.
”Työskentelin noin yhdeksän vuotta myymälässä ja sain myös vuorovastaavan tehtävän, jossa huolehdittiin työvuoron sujuvuudesta. Olin ajatellut jo jonkin aikaa, että olisi kiva saada uusia tehtäviä ja oppia uutta. En kuitenkaan ensin ajatellut hakea tätä noutopihan esihenkilön tehtävää, koska olin työskennellyt vain myymälässä. Mutta sain kannustusta, joka rohkaisi siitä huolimatta hakemaan.”
Uuteen tehtävään hyvällä perehdytyksellä
”Kävin haastattelussa ja tutustumassa yksikköön. Asiat etenivät nopeasti, ja aloitin tehtävässä pian sen jälkeen. Ennen kesälomaa sain kolmen viikon tuhdin perehdytyksen. Muun muassa HR- ja työturvallisuusasiat käytiin huolella ja rauhassa läpi.”
”Noutopihan esihenkilönä vastaan noutopihan toiminnasta ja henkilöstöstä. Vuorovastaavana hoidin jo kassoihin, papereihin ja varaston tavaramäärien tarkistamiseen liittyviä tehtäviä, joten ne ovat tuttuja, ja siitäkin on nyt hyötyä.”
”Meillä tiimi on pieni, eikä täällä ole erikseen myymäläesihenkilöä tai vuorovastaavaa. Myymälässä ja noutopihalla tehdään myös monia samoja töitä. Tämä on erilaista kuin aiemmassa toimipaikassani. Opettelen vielä työn rytmiä ja sitä, mitkä asiat kannattaa tehdä ensin. Haluaisin auttaa kaikkialla, mutta rooli on vielä uusi, eikä kaikkea voi tehdä yhtä aikaa.”
Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi
”Siirtyminen uuteen paikkaan jännitti. Mietin, miten pärjään ja miten löydän paikkani uudessa tiimissä. Koen, että tämä alku on kuitenkin sujunut hyvin ja minut on otettu tosi kivasti vastaan. Täällä on kokeneita osaajia ja tekijöitä, joilta saan apua. Minun ei tarvitse osata kaikkea heti. Opin koko ajan uutta, ja se tuntuu hyvältä.”
”Olen aina halunnut oppia uutta ja edetä työssäni. Esihenkilöni on luottanut minuun ja kannustanut minua, ja olen saanut koulutusta uusiin tehtäviin ja ohjelmiin. Hiljattain olin esihenkilökoulutuksessa, ja oli kiva tavata muiden toimipaikkojen tekijöitä. Kun ihmiset tuntee, heille on helpompi soittaa ja pyytää apua. Pidän myös viikoittain yhteyttä kollegoihin. Heiltäkin olen saanut apua ja hyviä vinkkejä.”
”Minulle tärkeitä ovat työn sisältö, mukavat työkaverit ja hyvä yhteishenki. Olen jo asettunut tänne, ja hyvältä tuntuu. Olen viihtynyt työssäni, vaikka paljon on vielä opittavaa.”
”Kannustan ilmaisemaan kiinnostuksensa tarjolla oleviin uusiin tehtäviin ja hakemaan niitä rohkeasti, jos halua on. Kaikkea ei tarvitse osata valmiiksi, sillä työhön saa hyvää opastusta ja apua. Hakeminen on minusta kannattanut silloinkin, kun paikkaa ei saa. Hakemisesta saa kokemusta, ja hakija voi jäädä työnantajan mieleen. Tärkeää on kiinnostus työhön ja halu tehdä töitä. Kaikki päivät eivät ole helppoja, mutta tahto tehdä ja hyvä asenne auttavat aina eteenpäin.”