Noutopihalta myynninpäälliköksi - Ville

Ville Ranne 1200 x.jpg

 

Starkissa urapolku voi alkaa kesätyöstä, osa-aikaisesta työstä, noutopihalta tai muun tehtävän kautta, ja kasvaa askel askeleelta kohti uusia kiinnostavia vastuita ja tehtäviä. Syksyn sarjassa kerromme työntekijöidemme erilaisia uratarinoita. Lue, miten innostus oppia, kehittää omaa osaamista ja tarttua tilaisuuksiin voivat tuoda työhön uusia tuulia ja avata mahdollisuuksia

Ville aloitti Starkilla opiskelujen ohessa ilta- ja viikonlopputöissä. Reilussa kahdessa vuosikymmenessä hän on edennyt noutopihalta rakentajapalvelun ja yritysmyynnin kautta myynninpäälliköksi. Uralla etenemistä ovat tukeneet oma-aloitteisuus, halu oppia sekä käytännön kokemus rautakaupan eri tehtävistä.
 

Ville aloitti tammikuussa 2005 Herttoniemen noutopihalla, jossa työpäiviin kuuluivat tilausten keräily, lastaus ja autokuljetusten valmistelu. Määräaikaisesta työstä avautui pian mahdollisuus vakituiseen tehtävään rakentajapalvelussa.

Rakentajapalvelusta Villen matka jatkui yritysmyyntiin. Vuonna 2019 hän siirtyi Martinlaaksoon myynninpäälliköksi ja kolme vuotta myöhemmin Suutarilan yksikköön. Jokaisessa vaiheessa ratkaisevaa on ollut se, ettei hän ole jäänyt odottamaan muiden arvauksia omista tavoitteistaan.

”Olen jokaisessa tehtävässä tuonut esiin, että haluan oppia uutta ja siirtyä aikanaan seuraavaan rooliin. Kun sopiva paikka on avautunut, halukkuuteni on muistettu ja minut on otettu huomioon.”
 

Käytännön kokemus auttaa hahmottamaan kokonaisuutta
 

Noutopihalla sekä rankentaja- ja yrityspalvelussa kertynyt kokemus tukee vahvasti Villen nykyistä työtä myynninpäällikkönä.

”Kun tuntee tilauksen toteuttamisen vaiheet keräilystä pakkaukseen ja lastaukseen sekä ymmärtää, miten myymälä, varasto, kuljetukset ja yritysmyynti vaikuttavat toisiinsa, se auttaa isosti asiakastyössä.”
 

”Kun on itse tehnyt työn käytännössä, asiakkaalle pystyy kertomaan realistisesti, milloin tilaus on valmis ja mitä sen toimittaminen vaatii. Samalla ymmärtää paremmin yksittäisten päätösten vaikutukset muihin osastoihin ja hahmottaa koko toiminnan kokonaisuutena. On tärkeää, että pelaamme täällä joukkueena. Kaikkia tarvitaan hyvän asiakaskokemuksen toteutumiseen.”
 

Myynninpäällikön työssä Villeä innostavat monipuolisuus, erilaiset ihmiset ja mahdollisuus johtaa omalla persoonalla. Työssä tarvitaan kunnianhimoa ja halua voittaa, mutta niiden rinnalla on oltava realismia, rauhallisuutta ja kykyä priorisoida.
 

”Minulle on tärkeää, että työtä saa toteuttaa melko vapaasti parhaaksi katsomallaan tavalla ja että ihmiset voivat johtaa omalla tyylillään. Olemme erilaisia persoonia, kuten asiakkaatkin, ja minusta se on rikkaus.”
 

Toimiala muuttuu, mutta mahdollisuuksia riittää
 

Villen työuran aikana käsin kirjoitetut noutoliput ja paperiset prosessit ovat vaihtuneet digitaalisiin järjestelmiin. Myös asiakkaiden nopeusvaatimukset ovat kasvaneet.
 

”Palvelulta odotetaan entistä ripeämpää reagointia, ja työmailla aika voi ratkaista enemmän kuin hinta. Muutoksen keskellä alan perusasiat, asiakastuntemus ja hyvä yhteistyö ovat silti säilyneet.”
 

”Kukaan ei pysty ennustamaan tarkasti, miltä tehtävät näyttävät tulevaisuudessa. Ala muuttuu jatkuvasti ja synnyttää uusia rooleja. Starkin vahva markkina-asema ja kansainvälinen tausta voivat tarjota laajan skaalan erilaisia mahdollisuuksia.”
 

Omaa urapolkuaan meillä pohtivalle Villellä on selkeä neuvo: ”Hoida nykyinen työsi mahdollisimman hyvin ja tuo halukkuutesi esiin. Kun teet hyvää jälkeä ja kerrot mihin haluat edetä, mahdollisuudet voivat avautua yllättävistäkin suunnista.”


#tavallisenhyväurapolku

Share: